|
NUORISOTOIMINTA |
|
| |
|
|
Tsekkaa myös
kurssitarjonta,
jossa mm.
lisätietoa suunnitteilla olevista ponimonté-kursseista! |
| |
|
|
::
Ajankohtaista
:: Lainaohjastajat
::
Tilastot ::
Voittajat
Lähdöt ::
SM :: |
| |
|
Monté –
mahdollisuus nuorille
Kohta on vuosi siitä kun yhdistyksen kokouksessa nimettiin yhdistyksen
historian ensimmäinen nuorisotyön yhteyshenkilö. Elina Piiri hoiti työnsä
parhaalla mahdollisella tavalla ja saavutti asetetut tavoitteet paremmin
kuin hyvin. Saappaat joihin astun ovat suuret, mutta toivon niiden
muotoutuvan omiin jalkoihini ajan kanssa.
Montéen ihastuin jo nuorena tyttönä –80 luvulla. Laji on aina kiehtonut
minua vauhdikkuutensa ja valjakon läheisen yhteistyösuhteen vuoksi.
Muistan ihailleeni myös rohkeita naisohjastajia, jotka sinnikkäästi
uskoivat lajiin ja halusivat viedä sitä eteenpäin raviurheilun melko
miehisessä maailmassa. Tänä päivänä näen lajin loistavana mahdollisuutena
naisohjastajilla päästä ajamaan kilpaa ja hyvänä keinona saada
raviurheilun pariin uusia ihmisiä nimenomaan ratsupuolen hevosihmisistä.
Nuorten miesten saaminen mukaan lajiin olisi myös suotavaa.
|

Kuva: Hippola/A.Laitinen |
|
|
Itse ajoin C-ajoluvan vuonna
1997 ja silloin kilpailukokemusta kertyi vain kaksi kärrystarttia omalla
hevosellani. Elämä kuljetti vuosia hiukan raviurheilun sivuraiteilla minua,
mutta kun lapset syntyivät ja kasvoivat, alkoi veri vetää uudelleen
raviradalle.
Nyt olen toiminut kaksi vuotta Teivon raviradan nuorisovastaavana. Olen
käynnistänyt tänä aikana poniravikoulu toiminnan ja organisoinut kahdet
suurehkot poniravit Teivossa. Nuorten kanssa tekeminen on minulle tuttua ja
mieleistä työtä.
Suomen Monté-ohjastajat Ry:n nuorisotyön yhteyshenkilönä haluan olla
helposti lähestyttävä linkki nuorten ja SMO: n välillä. Toivon voivani
auttaa nuoria kaikissa lajiin liittyvissä kysymyksissä ja tavoitteeni on
kehittää vireille saatua kummitoimintaa eteenpäin. Näen kummitoiminnan
erittäin merkittävänä yhteistyömuotona ja toivon jäsenistöltä positiivista
asennoitumista tähän tärkeään asiaan.
|
 |
Nina Malmberg-Salonen
Nuorisotoiminnan yhteyshenkilö
p. (03) 315 481 tai 050-534 9866 tai
e-mail. ravinuoret(poista)@teivonravit.fi
|